Kolmaskin viikko harjoittelua takana, ja neljäskin jo puolessa välissä! Viime viikolla minulla oli väliarviointi, jossa selkeytimme sekä opettajan että ohjaajan kanssa loppuharjoittelun tavoitteitani. Näin ollen minulla oli viime viikolla omia potilaita, joita hoidin lähes omatoimisesti. Jaoin heille lääkkeet, annoin antibiootit ja vastasin kellonsoittoihin. Sain myös tilata ikiomalle potilaalleni laboratoriokokeet sekä kontrolliröntgenkuvat! Kivaa!
Tämän viikon alussa otin uuden oman potilaan, jonka haastattelin, ohjeistin leikkausta varten ja vein leikkaussaliin. Lisäksi oli mukana salissa, kun hänet operoitiin. Olin vielä mukana potilaan siirtyessä teho-osastolle jatkohoitoon. Tänään sitten sain omani kotiin eli potilas palasi takaisin osastolle toipumaan. Hän oli hyvin virkeänä ja tyytyväisenä oloonsa. Kertoi myöskin minun olevan oikealla alalla, kun olin kiinnostunut SEKÄ hänen ETTÄ huonetoverin voinnista ja mielialasta (molemmat kun lähtivät saliin yhtäaikaa ja palasivat sieltä samoin perä jälkeen).
Eilen meillä oli opiskelijoiden olohuone, jossa tapasin muut harjoittelussa olleet luokkatoverini. Oli mukavaa purkaa tuntemksia ja kokemuksia hyvässä hengessä tuttujen ihmisten kanssa. Monet sanoivat, etteivät voisi vielä kuvitella tekevänsä osastolle keikkaa (eli käydä tekemässä yksittäisiä työvuoroja). Itse olin ajatellut samoin siihen asti, kunnes tajusin, että hei miksi en muka voisi? Osaanhan minä perusasiat ja harkan aikana olen oppinut osastoni luonteen ja päivärytmin. Sehän on ollut tarkoituskin, eikö vain? Kaikkea ei voi kuitenkaan oppia, ja vasta työelämässähän se oppiminen kunnolla alkaa.
Ensi viikko minulla onkin ihan spesiaali, maanantaina menen alueelliseen koulutukseen, jossa kerrotaan juuri minun osastoni potilaiden hoidosta, tiistaina teen aamun fysioterapeuttien kanssa (ja olen loppuarvioinnissa, IIK!) ja sitten keskiviikkona viimeisenä työpäivänäni olen farmaseutin oppilaana.
Viimeisiä harkkapäiviä innolla odotellen!
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Kirurgian harjoittelu - 2 viikkoa takana
Nyt on siis takana kaksi viikkoa kirurgista harjoittelua. Mukavaa on ollut ja ohjaajat ovat olleet ihania =) Lisäksi olen oppinut kaikkea uutta huikean paljon!
Ensimmäinen viikko meni lähinnä pällistellessä ja ihmetellessä osaston menoa. Kirurgisella osastollani on kyllä meininki ihan toista luokkaa kuin sisätautiharjoittelupaikassani! Ensinäkin kiire on hirvittävä, potilaat vaihtuvat aikamoisella vauhdilla ja hoitajia pyörii työvuoroissa tuplasti enemmän. Ensimmäisinä päivinäni koetin sisäistää osaston tapoja, tarvikevarastoiden sijainteja sekä hahmottaa eri moduuleihin kuuluvat huoneet (osastoja on kaksi ja molemmat on jaettu kahteen moduliin, joihin jokaiseen kuuluu noin neljä huonetta neljällä vuodepaikalla).
Ensimmäistä kertaa minulla on sekä nais- että miesohjaaja, ja tämä onkin ollut positiivinen yllätys! Miesten tyyli työskennellä potilaiden kanssa on niiiiin eri sarjaa kuin naisten. Huippua nähdä läheltä molempia työskentelytapoja!
Onneksi minulla oli ensimmäisen viikon jälkeen viikonloppu vapaana, sillä päässä oli sellainen info-ähky, ettei sitä aivan heti saanut käsiteltyä. Toisen viikon alkamista odotin jo innolla!
Toinen viikko hurahti yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Lääkkeenjakojen yhteydessä opin muistamaan jo potilasryhmäni peruslääkkeet, niiden vaikutuksen ja merkityksen potilaan hoidossa. Antibioottihoitoja pääsin käymään myös läpi käytännössä, ja valmistelinkin jo oman moduulini potilaille erilaisia antibiootteja. Lääkehoidon toinen tärkeä osa-aluevalloitus (tai oikeastaan jatko sisätautiharkassa alkaneeseen valloitukseen) on ollut kipulääkitys. Miten kirurgisessa hoidossa oleva potilas voikin tarvita sellaisia määriä kipulääkettä ensimmäisinä päivinä leikkauksen jälkeen! Viikon kuluessa oli jännittävää huomata, miten kipulääkityksen tarve yhtäkkiä väheni tai loppui, ja kuinka nopeasti potilaiden fyysinen kuntokin koheni ja he pääsivät kotiin.
Loppuviikolla oli vielä tiedossa haavanhoitoja, jolloin näin yleisimmät leikkauskomplikaatiot osastoni potilailla. Tällöin kotiutus pitkittyi selkeästi ja potilaidenkin mieliala oli selkeästi matalammalla.
Perushoitoa olen saanut tehdä päivittäin ja potilaisiin olen saanut uskomattoman hienoja kontakteja. He ovat kertoneet avoimesti sairaudestaan ja antaneet minun osallistua monimuotoisesti heidän hoitoonsa.
Kolmas viikko on juuri alkanut ja nyt olisi tarkoitus päästä mukaan potilaan hoitopolulle kokonaisuudessaan, eli tulevina päivinä saan oman potilaan, pääsen haastattelemaan ja valmistelemaan hänet leikkaukseen sekä mahdollisesti seuraamaan hänen leikkaustaan. Innolla eteenpäin harjoittelussa, vielä on paljon opittavaa!
Ensimmäinen viikko meni lähinnä pällistellessä ja ihmetellessä osaston menoa. Kirurgisella osastollani on kyllä meininki ihan toista luokkaa kuin sisätautiharjoittelupaikassani! Ensinäkin kiire on hirvittävä, potilaat vaihtuvat aikamoisella vauhdilla ja hoitajia pyörii työvuoroissa tuplasti enemmän. Ensimmäisinä päivinäni koetin sisäistää osaston tapoja, tarvikevarastoiden sijainteja sekä hahmottaa eri moduuleihin kuuluvat huoneet (osastoja on kaksi ja molemmat on jaettu kahteen moduliin, joihin jokaiseen kuuluu noin neljä huonetta neljällä vuodepaikalla).
Ensimmäistä kertaa minulla on sekä nais- että miesohjaaja, ja tämä onkin ollut positiivinen yllätys! Miesten tyyli työskennellä potilaiden kanssa on niiiiin eri sarjaa kuin naisten. Huippua nähdä läheltä molempia työskentelytapoja!
Onneksi minulla oli ensimmäisen viikon jälkeen viikonloppu vapaana, sillä päässä oli sellainen info-ähky, ettei sitä aivan heti saanut käsiteltyä. Toisen viikon alkamista odotin jo innolla!
Toinen viikko hurahti yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Lääkkeenjakojen yhteydessä opin muistamaan jo potilasryhmäni peruslääkkeet, niiden vaikutuksen ja merkityksen potilaan hoidossa. Antibioottihoitoja pääsin käymään myös läpi käytännössä, ja valmistelinkin jo oman moduulini potilaille erilaisia antibiootteja. Lääkehoidon toinen tärkeä osa-aluevalloitus (tai oikeastaan jatko sisätautiharkassa alkaneeseen valloitukseen) on ollut kipulääkitys. Miten kirurgisessa hoidossa oleva potilas voikin tarvita sellaisia määriä kipulääkettä ensimmäisinä päivinä leikkauksen jälkeen! Viikon kuluessa oli jännittävää huomata, miten kipulääkityksen tarve yhtäkkiä väheni tai loppui, ja kuinka nopeasti potilaiden fyysinen kuntokin koheni ja he pääsivät kotiin.
Loppuviikolla oli vielä tiedossa haavanhoitoja, jolloin näin yleisimmät leikkauskomplikaatiot osastoni potilailla. Tällöin kotiutus pitkittyi selkeästi ja potilaidenkin mieliala oli selkeästi matalammalla.
Perushoitoa olen saanut tehdä päivittäin ja potilaisiin olen saanut uskomattoman hienoja kontakteja. He ovat kertoneet avoimesti sairaudestaan ja antaneet minun osallistua monimuotoisesti heidän hoitoonsa.
Kolmas viikko on juuri alkanut ja nyt olisi tarkoitus päästä mukaan potilaan hoitopolulle kokonaisuudessaan, eli tulevina päivinä saan oman potilaan, pääsen haastattelemaan ja valmistelemaan hänet leikkaukseen sekä mahdollisesti seuraamaan hänen leikkaustaan. Innolla eteenpäin harjoittelussa, vielä on paljon opittavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)